Hyppää pääsisältöön

Fysioterapia

Voit keskustella etäfysioterapeutin kanssa chatissa maksuttomasti klo 8.30–15.30 liikkumiseen ja arjen toimintoihin vaikuttavista haasteista, esimerkiksi alaselkäkivusta, nivelkivusta sekä apuvälineistä. Voit varata ajan chatissa myös terveysasemien fysioterapiaan sekä fysioterapeutin videovastaanotolle. Palvelu on tarkoitettu Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten kuntien yli 16-vuotiaille asukkaille.

Milloin?

Fysioterapeutin kanssa voit keskustella toiminta- ja liikuntakykyyn vaikuttavista asioista, apuvälineistä sekä etäfysioterapiasta matalalla kynnyksellä. Aiheena vastaanotolle tullessasi voi olla esimerkiksi jännevaivat, kulumat, krooninen kipu, leikkauksen jälkeinen kuntoutus, kiputilojen arviointi ja kotiohjeiden laatiminen tai kuntosaliharjoitteiden laatiminen tuki- ja liikuntaelinsairaille.

Etäyhteys on erityisesti hyvä harjoitteiden integroimiseen kuntoutujan omaan kotiympäristöön, sillä kuntoutus toteutetaan suoraan asiakkaan kotona tai muussa tutussa ympäristössä. Se mahdollistaa monipuolisen ja helpon tavan päästä fysioterapiaan paikasta riippumatta. Vastaanotolle voit tulla työpaikalla, mökillä, kotona tai mikseipä esimerkiksi lenkkipolulla tai kuntosalilla. Tarvitset vain läppärin, kameralla varustetun puhelimen tai tabletin sekä riittävän ison (n. 2m x 2m) ja rauhallisen tilan, jossa on hyvä valaistus.

– Etäfysioterapia alkaa kuin tavallinenkin fysioterapiakäynti. Kartoitan tilanteesi ja otan huomioon sinut kokonaisuutena. Haastattelun pohjalta teen tarvittavat testit ja analysoin liikkumisen sekä autan tarvittaessa apuvälineasioissa. Käymme yhdessä harjoitteet läpi ja lähetän nämä kuvallisena sähköpostiisi, OmaKS:n fysioterapeutti Eevi kertoo.

Voit myös varata etäfysioterapian videovastaanotolle ajan chatin kautta. Tarvittaessa fysioterapeutti ohjaa sinut muulle ammattilaiselle eteenpäin: OmaKS:n moniammatillinen tiimi sisältää sairaanhoitajia, sosiaaliohjaajia, lääkäreitä, etäperhetyöntekijän, ravitsemusterapeutin sekä elämäntapaohjaajan.

Miten?

Löydät Fysioterapeutin chat-upotteesta sivuston oikeasta alanurkasta. Vastaanotto palvelee arkisin kello 8.30–15.30.

  1. Kirjoita etunimesi tai nimimerkkisi
  2. Valitse chatbot Helpotti
  3. Klikkaa "Palvelumme"
  4. Klikkaa "Fysioterapeutti"
  5. Sinut yhdistetään fysioterapeutin chat-vastaanotolle. Jos vastaanotto on varattu, odota hetki tai yritä myöhemmin uudestaan.

Ajanvaraus

Voit myös varata suoraan ajan OmaKS:n fysioterapeutin videovastaanotolle

  1. Aloita menemällä sivulle ajanvaraus.hyvis.fi/citizen.
  2. Tunnistaudu verkkopankkitunnuksillasi, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
  3. Valitse "Varaa aika" tai "Siirry varaamaan aikoja"
  4. Valitse "Jyväskylä OmaKS" (huom. valitse tämä, vaikka asuisitkin Hankasalmella tai Uuraisilla)
  5. Valitse "OmaKS.fi:n, digitaalisen sote-keskuksen fysioterapeutin videovastaanoton ajanvaraus"
  6. Valitse asiointipisteeksi "Digitaalinen sote-keskus" ja vastaanottajaksi "Fysioterapeutin videovastaanotto"
  7. Valitse sinulle sopiva aika

Videovastaanoton hinta on 5,80 euroa. Huom: fysioterapeutilla ei ole mahdollisuutta kirjoittaa sairauslomaa.

Voit myös varata ajan maksuttomassa chat-konsultaatiossa arkisin klo 8.30–15.30.

Kenelle?

Jyväskylän, Hankasalmen sekä Uuraisten yli 16-vuotiaille asukkaille.

Hinnasto