Hyppää pääsisältöön
Image

OmaKS.fi:n ensimmäinen kalenterivuosi menestyksekäs

17.12.2021

Toukokuussa avattu Keski-Suomen digitaalinen sosiaali- ja terveyskeskus on palvellut jo tuhansia asiakkaita, eikä kasvuvauhti osoita hiipumisen merkkejä.

OmaKS.fi, Keski-Suomen digitaalinen sosiaali- ja terveyskeskus avattiin Jyväskylän julkisten terveysasemien, Hankasalmen sekä Uuraisten asiakkaille toukokuun lopulla 2021. Palvelussa voi keskustella ilman ajanvarausta ja tunnistautumatta sairaanhoitajan tai sosiaaliohjaajan kanssa. Elämäntapaohjaajan puheille pääsee nettiajanvarauksella, lääkärin vastaanotolle ohjataan asiakkaan tarpeen sitä vaatiessa. Asiointitapana on chat tai videoyhteys, myös ajanvaraus videovastaanotolle on mahdollista.

– Kesä mentiin vielä tietyllä tavalla säästöliekillä. Asiakkaat lomailivat ja totuttelimme rauhassa palvelun käyttöön pienemmällä asiakasmäärällä. Syksyllä alkoi tapahtua, kun palvelun markkinointi käynnistyi toden teolla verkossa ja kaduilla. Lisäksi Jyväskylän terveyspalvelujen takaisinsoittopalvelun valitettava ruuhkautuminen on ohjannut asiakkaita OmaKS:ään, kertoo palvelua rakentanut verkkoviestinnän asiantuntija Iiro Vuori.

Syksyllä toden totta alkoi merkittävä kasvu asiakasmäärissä. Nelinumeroinen asiakasmäärä ylitettiin heinäkuun lopulla, mutta tätä kirjoittaessa kymmenen tuhannen asiakkaan rajapyykin ylittäminen ei ole enää kaukana. Asiakasmäärien kasvaessakin ovat jonotusajat säilyneet keskimäärin alle minuutissa ja asiakastyytyväisyys pysynyt huippulukemissa. Kiitos tästä kuuluu OmaKS:n henkilökunnalle, joka painaa hommia korkealla tasolla ja hyvin motivoituneena asiakasmäärien kasvaessakin.

– Olemme iloisia ja ylpeitä siitä, että palvelumme on entistä paremmin löydetty keskisuomalaisten toimesta. Työ kuitenkin jatkuu, sivuston kävijämäärissä on edelleen kasvun varaa. Alamme myös suunnata hiljalleen katsetta jo kohti tulevaa hyvinvointialuetta, jonka alla OmaKS tulee jatkamaan toimintaansa yhä laajemmin, kertoo Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmapäällikkö Tiina Koponen.

Nuorelle, perheelle ja vertaistukea tarvitsevalle

OmaKS.fi tulee laajenemaan merkittävästi ensi vuonna. OmaKS:n palveluita tullaan tarjoamaan koko Keski-Suomen hyvinvointialueelle, ensi vuonna vuorossa ovat Muuramen ja Keski-Suomen seututerveyskeskuksen kuntien asukkaat. Sosiaalipalveluita ja tunnistautumattoman palveluita voivat käyttää nyt jo kaikki keskisuomalaiset.

– Tämän lisäksi rakennamme parhaillaan nuorten ja perheiden omia OmaKS-sivuja. Sivuilta tulee löytymään kattava, teemoittain lajiteltu info- ja yhteystietopaketti. Sivuilta nuori tai perheellinen voi löytää sekä yleistasoista apua ongelmaansa että oman kuntansa tai lähiyksikkönsä yhteystiedot aiheeseen liittyen. Lisäksi ammattilaisemme ovat jatkuvasti klikkauksen päässä chatissa. Olemme myös rekrytoimassa perheiden osioon uutta työntekijää palvelemaan perheitä, kertoo Vuori.

Palvelun lääkäriresurssia ollaan myös kasvattamassa, jotta ohjaus eteenpäin olisi asiakkaalle entistä sujuvampaa ja nopeampaa. OmaKS on myös pilotoimassa alkuvuodesta kokemusasiantuntijan ajanvarauksetonta chat-vastaanottoa yhtenä päivänä viikossa.

Tervetuloa asioimaan alati uudistuvaan OmaKS:ään!

Lue lisää:

Lisätietoja:

Tiina Koponen, ohjelmapäällikkö, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma
tiina.koponen(at)jyvaskyla.fi, 050 311 8075

Iiro Vuori, Verkkoviestinnän asiantuntija, Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeet
iiro.vuori(at)jyvaskyla.fi, 040 558 3343

Uutinen julkaistu alun perin Keski-Suomen hyvinvointialueen valmistelun verkkosivuilla osoitteessa hyvaks.fi.