Hyppää pääsisältöön
Image
Nuoret pitelevät toisiaan kädestä.

Q&A: seksuaalisuus

Miten kertoa vanhemmille, etten ole hetero tai cis?

Kertomisen vanhemmille voit tehdä itselle sopivalla ja hyväksi kokemallasi tavalla. Koetko turvalliseksi tehdä sen kasvotusten keskustelemalla, soittamalla, kirjeen kirjoittamalla tai esimerkiksi viestiä laittamalla? Olisi hyvä että olet kertonut jollekin muulle läheiselle, esimerkiksi ystävälle tai ammattilaiselle jolta saat tarvittaessa tukea jos vanhempiesi suhtautuminen asiaan ei ole toivottu. Vanhemmille on olemassa erilaisia tukipalveluita jotta ulostulevan nuoren ei tarvitse toimia tukena omille vanhemmilleen.  Ulostuloa voit myös suunnitella ennakkoon ammattilaisen kanssa.

Hyvä opas turvalliseen ulostuloon löytyy esimerkiksi Pirkanmaan Setan sivuilta (pdf).
Sateenkaarinuorten vanhemmille suunnattuja palveluita ja tietoa löydät kootusti Setan sivuilta. Voit tutusta myös Sinuiksi tuki- ja neuvontapalveluihin.

Vastannut: seksuaalineuvoja Sonja.

Olen sateenkaarinuori, mistä löydän tukipiirin? 

Oletan että tarkoitat vertaistukea ja erilaisia tukipalveluita. Sateenkaarinuorille löytyy eri paikkakunnilta ryhmä-, tuki-, ja vertaistoimintaa. Keski-Suomen alueella Jyväskylän ja Äänekosken Seta ry järjestävät ryhmätoimintaa nuorille. Lisäksi ympäri Suomen palvelee discord - kanavalla verkkonuorisotalo Loiste. Loisteessa järjestetään esimerkiksi erilaisia teemailtoja, pienryhmiä ja vertaistoimintaa. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksesta löydät erilaisia neuvontapalveluita kun oma sukupuoli, sukupuolen ilmaisu tai kehon piirteet mietityttävät.

Vastannut: seksuaalineuvoja Sonja.

Onko okei harrastaa seksiä alaikäisenä?

Seksiä voi harrastaa alaikäisenä, jos kokee olevansa itse siihen valmis ja haluaa harrastaa seksiä. On tärkeää tunnistaa omat rajat ja toiveet ja kertoa niistä myös kumppanille. Suomessa on myös suojaikäraja 16v.  Tämä tarkoittaa, että alle 16-vuotiaan kanssa ei saa tehdä seksuaalisia tekoja. Suomen lain mukaan kuitenkin nuoret voivat harrastaa seksiä keskenään jos ovat tasavertaisessa suhteessa kehitystaso ja ikä huomioiden.

Vastannut: terveydenhoitaja Lotta.

Mitä jos ei halua ikinä harrastaa seksiä?

Kenenkään ei ole pakko harrastaa seksiä. Halukkuus ja kiinnostus seksiin tulee lähteä itsestä päin, eikä painostuksen seurauksena tule suostua seksuaalisiin tekoihin. Jokainen itse määrittää, mitä seksi itselle tarkoittaa ja haluaako sitä toteuttaa vai ei. Ajatukset seksistä voivat muuttua elämän aikana ja tämä on täysin normaalia. On hyvä myös muistaa, että seksiä on monenlaista. Sitä voi halutessaan toteuttaa yksin, kumppanin tai kumppanien kanssa.

Vastannut: terveydenhoitaja Lotta.

Onko normaalia itsetyydyttää joka päivä?

Itsetyydytys on normaalia ja hyvä tapa tutustua omaan kehoon, kehon tuntemuksiin ja nautintoon. Ei ole olemassa oikeaa määrää tai tapaa toteuttaa itsetyydytystä. Jos asia ei häiritse sinua itseäsi tai arkeasi niin ei tarvitse olla huolissaan asiasta.

Vastannut: terveydenhoitaja Lotta.

Sattuuko eka kerta?

Oletan, että kysyjä tarkoittaa ensimmäistä yhdyntäkertaa. Ensimmäisessä yhdynnässä voi tuntua kipua mutta se voi olla myös kivutonta. Jos tunnet kipua yhdynnän aikana on sinulla oikeus keskeyttää tilanne. Ensimmäisen kerran ei kuulu sattua. Tärkeää onkin että kuuntelet itseäsi, tilanteessa on turvallista olla, etenette seksikumppanin kanssa riittävän rauhalliseen tahtiin kokeillen ja kuunnellen itseä ja kehon tuntemuksia.

Kipua voi aiheutua monesta syystä kuten liian nopeasti yhdyntään siirtymisestä tai liukuvoiteen puuttumisesta. Liukuvoide vähentää hankauksen tunnetta ja tekee yhdynnästä nautinnollisempaa. Muistathan että seksi on paljon muutakin kuin yhdyntä.

Ekasta kerrasta lisää tietoa löydät Nuortennetistä, ekaan kertaan valmistautumisesta hyvakysymys.fi -palvelusta.

Vastannut: seksuaalineuvoja Sonja.

Mitä tehdä jos e-pillerit aiheuttaa kärttyisyyttä, mutta et halua lopettaa niitä ja muut valmisteet on kokeiltu?

Joillekin naisille e-pillerit aiheuttavat mielialaoireita, jotka saattavat tasaantuvat valmisteen käytön myötä. Jos haluaa jatkaa hormonaalisen ehkäisyn käyttöä, voi kokeilla eri e-pillerimerkkiä. Joskus tämä auttaa mielialaoireisiin. Vaihtoehtoisesti voi vaihtaa pilleriehkäisyn esimerkiksi ehkäisyrenkaaseen, ehkäisylaastariin, ehkäisykapseliin tai -kierukkaan, jotka erittävät hormonia pieniä määriä tasaisemmin kehoon. Vaihtoehtona on myös hormonittomat ehkäisymenetelmät, esimerkiksi kondomi tai kuparikierukka.

Vastannut: terveydenhoitaja Jaana.

Ovatko seksitaudit vaarallisia?

Jos olet saanut seksitaudin, on tärkeää, että se hoidetaan asianmukaisesti. Hoitamattomana ne voivat aiheuttaa jälkitauteja. On myös hyvän tavan mukaista ilmoittaa tartunnasta kumppanille, jotta hän osaa hakeutua testeihin ja hoitoon.

Osa seksitaudeista on parantumattomia, eli niitä ei voida parantaa, mutta oireita voidaan lievittää.

Lisää tietoa seksitaudeista ja niiden hoidosta löydät Terveyskirjastosta.

Vastannut: terveydenhoitaja Lotta

Saako halkaisijaltaan 0.5mm kondomeja mistään?

Kondomeja löytyy hyvin eri kokoisina. Eri kondominvalmistajilla on omia kokotaulukoita, joita tutkimalla saa viitteitä kondomin koosta. Kondomi voi olla leveydeltään 45 mm:stä aina 69 mm:iin, ja pituudeltaan 160 mm:stä aina 223 mm:iin. Kondomin kumin tai lateksin paksuus vaihtelee myös; ohuimmat kondomit ovat ainoastaan 0,015 mm ja paksuimmat 0,08 mm. Oikean kokoisen kondomin löytää parhaiten kokeilemalla eri merkkejä. 

Erään kokotaulukon löydät esimerkiksi kondomikuningas.fi -sivustolta.

Vastannut: terveydenhoitaja Jaana.